top of page
  • Writer's pictureLaura Pullinen

Yrittäjä on tekijä, mahdollistaja, tulevaisuuden rakentaja – ja usein pienituloinen ja turvaton

Kerroin hetki sitten SK:n haastattelussa kompuroinnistani yrittäjänä ja viime hetkellä vältetystä konkurssista. Julkaisu jännitti ihan helkkaristi. Ajattelin, että jos yksikin saa tukea kokemuksestani, se kannattaa.


Sain valtavasti viestejä, entisiltä, nykyisiltä ja tulevilta yrittäjiltä. Yksi puhelu päättyi kummankin kyyneliin – sekä minun että parhaillaan haasteiden kanssa painivan yrittäjän.


Yrittäjyys on minulle ja tuhansille muille tapa toteuttaa ammattitaitoaan määrittelemällään tavalla. Kun yrittäjältä kysyy, mikä yrittäjyydessä on parasta, on useimman vastaus vapaus.


Yrittäjyydestä puhutaan usein suurten ja pk-yritysten suulla. Se on ymmärrettävää työllistävän vaikutuksen vuoksi.


Fakta on kuitenkin se, että yli 90 % suomalaisista yrityksistä on mikroyrityksiä, ja näistä valtaosassa yritetään yksin. Yksinyrittäjä on usein myös varsin pienituloinen. Päätoimisista yksinyrittäjistä 41 % tienaa alle 2 000 €/kk ennen veroja, YEL:iä ja muita kuluja.


Yhä useampi nuori haaveilee yrittäjyydestä. Yhä useampi haluaa toteuttaa itseään yhdistämällä palkkatyön ja yrittäjyyden. Ja yhä useampi kokoaa työarkensa palasista yrittäjänä, kevytyrittäjänä tai freelancerina.


Tuntuu siis hölmöltä puhua uusista työnteon muodoista, kun ne ovat jo arkipäivää – kaikille muille paitsi yhteiskuntamme järjestelmille. Työttömyysturva ei ymmärrä samanaikaista yrittäjyyttä ja palkkatyötä, eikä sosiaaliturva määräydy toteutuneiden yritystulojen mukaan. YEL-järjestelmä kaipaa edelleen päivitystä ja joustoa.


Kaikki yritykset eivät hae kasvua. Itsensä työllistämisellä on arvo, joka loistaa usein keskustelussa poissaolollaan, vaikka yksinyrittäjät muodostavat valtaosan yrityksistä. Moni yrittäjä työllistää kanssayrittäjiä ja hakee erilaisia yhteisyrittäjyyden muotoja. Vaikka kasvu ei olisi kaikkien tavoite, ei kasvun mahdollisuuksia tule tietenkään estää. Ensimmäisen työntekijän palkkaamisen kynnystä on yhä madallettava määräaikaisilla työnantajamaksujen huojennuksilla ja palkkatuella.


Yrittäjyys on tekijöiden vaihtoehto. Yhteiskunnan tehtävä on luoda sille mahdollisuuksia, ei uhkia.


  • Helpotetaan erilaisten työnteon muotojen yhdistämistä ja vähennetään byrokratiaa

  • Kehitetään yhdistelmäturvaa, joka huomioi sekä työ- että yritystulon

  • Lisätään YEL-järjestelmään joustoa ja määritetään maksut todellisen yritystulon mukaan

  • Kohdellaan palkkatuloa ja yritystuloa samanarvoisesti sosiaaliturvassa. Perustulo turvaa myös yrittäjän talouden ja toimintaedellytykset.

  • Helpotetaan ensimmäisen työntekijän palkkaamista työnantajamaksujen huojennuksilla

  • Vahvistetaan yrittäjyyskasvatusta yrittäjämäisen ajattelun ja työelämätaitojen lisäämiseksi


bottom of page