%20(1).png)
Kolumni julkaistu Satakunnan Kansassa 15.10.2020.
Olin 16-vuotias, kun koko Suomi kohisi Jutta Urpilaisen verkkosukista. Sosiaalinen media oli vasta tuloillaan, mutta lööppikoneisto jauhoi tuotostaan viikkotolkulla. Ajattelin silloin, että olivatko nämä sukat todella haastattelun tärkein asia?
Viikko sitten Instagramiin julkaistiin kuvan Trendi-lehdessä haastatellusta pääministeri Sanna Marinista. Ajattelin, että onpa tyylikkäät kuvat ja tärkeää, että pääministeri esiintyy myös poliitikolle ei-tyypillisillä areenoilla. Samalla tiesin, että on kyse tunneista, kun somekohu on ilmiliekeissä: musta jakku paljasti Marinin rintakehän.
Näin tapahtui. Ensireaktioni oli sama kuin 12 vuotta sitten – oliko pääministerin rintakehä näin tärkeä asia? Nopeasti selvisi, että juuri nyt, kyllä oli. Kuva ja siitä seurannut mylläkkä läväyttivät jälleen kerralla esiin nykydemokratiaa vaarantavat ongelmat: vihapuheen, verkkoväkivallan ja naisvihan.
Samana sunnuntaina vietettiin tyttöjen päivää. Naiset kohtaavat internetissä häirintää 27 kertaa todennäköisemmin kuin miehet. Kolme neljästä naisesta on kokenut verkkoväkivaltaa. Pelottavat luvut selviävät tyttöjen päivän kynnyksellä julkaistusta Plan Internationalin raportista.
Kyse on järjestelmällisestä vaientamisesta ja mitätöimisestä, missä on myös onnistuttu – verkkoväkivallan uhka estää tyttöjä ja naisia ilmaisemaan itseään ja mielipiteitään netissä. Kyse on seksismistä ja naisvihasta, jotka yhä asuvat syvällä kulttuurissamme.
Ratkaisuksi tarjottu ”mitäs olet somessa, lähde pois”, ei ole ratkaisu alkuunkaan, vaan jatkaa vaientamisen linjaa. Sen tavoitteena ei ole kitkeä verkkoväkivallan ongelmaa, vaan poistaa väärinkohdellut keskusteluareenalta. Viesti sen takana on: ”Onnistuimmepas, nainen vaietkoon somessa.”
Tasa-arvo on kaukana valmiista. Ja juuri siksi sosiaalinen media täyttyi pääministerin kuvaa toistavista otoksista. Naiset pukeutuvat mustaan jakkuun ilman rintaliivejä, koska naisviha ja vähättely vaarantavat demokratian.
Samalla puolueaktiivien puhelimet käyvät kuumina, kun puolueet kokoavat kuntavaalien ehdokaslistoja. Oman osani soittelusta olen tehnyt itsekin. Siinä missä viime kuntavaaleissa potentiaalisia ehdokkaita mietitytti oma ajankäyttö, on sen ohi noussut pelko. Pelko siitä, miten kohdata ja käsitellä itseensä kohdistuvaa vastenmielistä kommentointia ja vihapuhetta.
Pelko on aiheellinen ja se on otettava vakavasti. Verkkoväkivaltaa kohtaavat erityisesti nuoret ja naiset, eikä siltä pidä ummistaa silmiään. Väkivallan vähättely antaa lisätilaa sen tekijöille, ja vihakulttuuri saa jatkua. Jokaisen puolueen ja poliittisen toimijan on viimeistään nyt syytä esittää keinonsa siihen, miten verkkoväkivaltaan puututaan ja toimia niiden mukaan. Vain siten mahdollistetaan turvallinen vaalikevät ja päätöksenteon ympäristö jokaiselle.